Suomen suurimman keskusjärjestön tuore pääekonomisti Ilkka Kaukoranta vertaa ammattiliittoja palovakuutukseen: niitä ei tajua tarvitsevansa ennen kuin tulipalo tai riitatilanne on päällä.
Ilkka Kaukorannan työhuoneen ikkunasta avautuu näkymä Hakaniemen torille. Vaikka työväenliikkeen traditiot ovat SAK:n päämajassa vahvasti läsnä, keskusliiton tuore pääekonomi ei pelkää tarkastella niitä tarvittaessa myös kriittisin silmin.
Erityisesti ay-liikkeen perinteinen suhtautuminen puoluepolitiikkaan hankaloittaa toisinaan keskusjärjestön vaikutustyötä.
– Meidän pitää pystyä rakentavaan yhteistyöhön kaikkien puolueiden kanssa. Puolueita pitää väristä riippumatta voida kiittää ja kritisoida asiapohjalta, Kaukoranta sanoo.
Viime maaliskuussa Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n puheenjohtaja Veli-Matti Mattila heitti tulitikun bensiinilätäkköön. Mattila väitti Helsingin Sanomissa, että suomalaisten palkat ovat 10–15 prosenttia liian korkeat. Ilkka Kaukorannan ja SAK:n vastaus julkaistiin HS:n verkkosivuilla vielä samana päivänä. Kaukorantaa ihmetytti, miksi Mattila puhui samoista numeroista kuin pari vuotta ennen kilpailukykysopimusta.
– Työttömyys on edelleen yli kahdeksan prosenttia eikä vienti erityisesti vedä, joten palkkamaltille on edelleen perusteita. Se ei kuitenkaan sulje pois kaikkia palkankorotuksia, eivätkä puheet lisäleikkauksista ainakaan paranna neuvotteluilmapiiriä, Kaukoranta sanoo.
Sopimuksen kauneusvirhe
Tehdäänpä ajatusleikki. Mitä tapahtuisi, mikäli Mattilan visio oikeasti toteutuisi?
– Jos palkkoja leikattaisiin välittömästi, kotimainen kysyntä romahtaisi. Palkansaajilta loppuisivat rahat kesken ja kulutus vähenisi. Työpaikkoja katoasi etenkin palvelusektorilta: kaupoissa kassoja suljettaisiin ja ravintolat tyhjenisivät.
Kun otetaan huomioon, että suurin osa valtion verotuloista on ansiosidonnaista eli palkkoihin perustuvaa, vaikutukset olisivat lyhyellä aikavälillä hyvin dramaattiset. Entä pidemmällä tähtäimellä?
– Vähän pidemmällä aikavälillä raju palkanleikkaus voisi tukea viennin kilpailukykyä ja sitä kautta synnyttää lisää työpaikkoja. Hinta olisi kyllä aivan liian kova, eikä sellaisessa politiikassa olisi kokonaisuuden kannalta mitään järkeä, Kaukoranta linjaa.
Kaukoranta epäilee, ettei hallituksen tavoite 72 prosentin työllisyysasteesta toteudu. Muutoin kilpailukykysopimuksen (kikyn) vaikutukset ovat jo nähtävissä: työvoimakustannukset ovat alentuneet ja vienti vauhdittunut. Sivuvaikutukset ovat kuitenkin ikäviä. Erityisesti lomarahaleikkaukset tekevät julkiselle sektorille kipeää.
– On selkeä kauneusvirhe, että sopimus kohtelee väestöryhmiä eri tavalla. Niin olisi tehnyt myös hallituksen pakkolakipaketti, tosin se olisi osunut vielä rankemmin nimenomaan julkisen sektorin aloille.
Kaukorannan mukaan kikyt on nyt kitkuteltu, eikä uusille mittaville säästösopimuksille ole tarvetta.
– Uutta, samannäköistä kikyä ei kyllä tarvita. Eikä se olisi mahdollistakaan, kun EK on ilmoittanut, etteivät he enää neuvottele palkoista. En tiedä, kenen kanssa voitaisiin nykytilanteessa lähteä sopimaan.
Koko ei yksin riitä
Ilkka Kaukoranta on työskennellyt SAK:n talousyksikössä kuusi vuotta. Hänellä ei ole ay-liikkeeseen pitkäaikaisia siteitä, vaan hän tuli aikoinaan keskusliittoon sijaiseksi opiskelutoverin suosituksesta.
– En tuolloin osannut oikein hahmottaa, mitä kaikkea SAK tekee. Ay-liikkeen julkikuva on herkästi vähän tunkkainen ja minulle tuli yllätyksenä, kuinka hyvä meininki täällä on kun sitä katsoo sisältäpäin.
Kaukoranta arvostaa työssään erityisesti sen monipuolisuutta. Työ on sesonkiluontoista ja seuraa pitkälti valtion päättäjien asialistaa. Yhtenä päivänä hän tekee kestävyysvajelaskelmia, toisena tapaa ministereitä ja kolmantena pitää luentoa SAK:n perhevapaamallista. Tällä hetkellä häntä työllistää eniten hallituksen puoliväliriihen liittyvä lobbaus.
– Kun SAK kutsuu virkamiehiä tai ministereitä vieraaksi, useimmat tulevat. Suuret taustajoukot tekevät meistä tärkeän keskustelukumppanin. Se ei kuitenkaan riitä: meillä täytyy olla myös kiinnostavaa ja hyvin perusteltua sanottavaa.
Keskusliiton lähtökohtana kehysriihessä on estää työttömyysturvan leikkaukset sekä puolustaa yleissitovuutta ja sopimusyhteiskuntaa. Yksittäiset tavoitteet liittyvät esimerkiksi ammatillisen koulutuksen ja työttömien palveluiden turvaamiseen.
Ekonomisti Ilkka Kaukoranta pitää ammattiliittojen fuusioita todennäköisinä kymmenen vuoden tähtäimellä. Teollisuuden suurliitto on jo lähellä toteutumista ja liittymisen edut ovat ulkoa katsoen ilmeiset.
Henkilökohtaisella tasolla Kaukorannalla on hallitukselle yksi toive yli muiden: perhevapaajärjestelmän uudistaminen. Hän on ollut mukana muotoilemassa SAK:n vaihtoehtoa nykykäytännölle, joka on hänestä epätasa-arvoinen ja tekee työn ja perheen yhdistämisen tarpeettoman vaikeaksi.
Tasa-arvoa perhevapaisiin
SAK:n mallissa, joka on pienin muutoksin kelvannut myös vihreille ja kokoomukselle, ansiosidonnaiset perhevapaat yhdistetään 12 kuukauden vanhempainrahaksi. Kummankin vanhemman kiintiö kasvaisi kolmeen kuukauteen, ja sen voisi halutessaan pitää pienissäkin pätkissä usean vuoden aikana.
– Naisten syrjintä työmarkkinoilla voidaan estää vain lisäämällä miesten perhevapaita. Kolmen kuukauden perhevapaan ei pitäisi olla mahdotonta isille, kun se ei ole sitä äideillekään.
SAK luopuisi kotihoidon tuesta kokonaan ja korvaisi sen kuuden kuukauden hoitorahalla. Hoitoraha maksettaisiin kuukaudessa 800 euroa ja summan voisi halutessaan jakaa yhden vuoden ajalle.
– Nykyinen kotihoidon tuki kannustaa rahallisesti siihen, että lasta hoidetaan kotona kolmivuotiaaksi saakka. Meidän mallissamme tämä kannustin poistuisi, jolloin oletettavasti myös kotihoitojaksot lyhenisivät ja työllisyys paranisi.
Pidemmän päälle hoitovastuun tasaisempi jakautuminen vaikuttaisi palkkoihin ja eläkkeisiin sekä uravalintoihin.
Eurosta 25 senttiä käteen
Hyvän sosiaaliturvan kääntöpuoli ovat niin sanotut kannustinloukut. Kaukorannan mukaan matalien tuloerojen yhteiskunnalle on tyypillistä, että työllistyminen ei juuri kasvata omia tuloja. Esimerkiksi Helsingissä toimeentulotuki asumistukineen on yksin asuvalle 1 160 euroa kuussa. Pienipalkkaisessa työssä 1600 euron kuukausipalkasta jää verojen jälkeen ja asumistuen kanssa 1 560 euroa kuussa, eli vain 400 euroa enemmän.
Kannustinongelmien lieventämiseksi hän vaatisi työttömiltä aktiivista työnhakua ja kannustaisi vanhempia takaisin töihin alentamalla päivähoitomaksuja.
– Työnteon pitäisi aina kannattaa. Hyvän sosiaaliturvan maassa on kuitenkin realismia, että joskus ansaitusta eurosta jää käteen vain 25 senttiä.
Kaukoranta on myös huolissaan maakuntauudistuksen tuomista muutoksista työvoimapalveluihin, vaikka myöntääkin, että työvoimapalveluissa on kehittämisen tarvetta.
–Karenssit voivat tuntua mielivaltaisilta, eikä palvelun taso vastaa odotuksia. Laajamittainen yksityistäminen on kuitenkin uhkarohkea poliittinen keino, josta ei ole missään maassa saatu positiivisia kokemuksia.
Hän epäilee, että yksityinen sektori keskittyy helposti työllistyviin, mikä rokottaisi vaikeasti työllistyvien palveluja.
– Riskinä on, että pitkäaikaistyöttömien työllistyminen vaikeutuu ja lisäksi aletaan maksaa työn välittämisestä helposti työllistyville. Siitä aiheutuu täysin turhia kustannuksia.
Neuvottelupaletti uusiksi
SAK:n toiminta on lähivuosina suurten haasteiden edessä. Tärkeimmän vastapuolen vetäytyminen keskitetyistä palkkaneuvotteluista edellyttää lobbaustyön terävöittämistä ja keskittymistä poliittiseen vaikuttamiseen.
– Aiemmin työttömyysturvaan on saatu parannuksia palkkaneuvottelujen ohessa. Nyt sosiaaliturva ja työaikalait ovat neuvottelujen pääsisältönä. Koko neuvottelupaletti menee uusiksi.
Yksittäisille ammattiliitoille palkkaneuvottelujen siirtyminen liittotasolle ei välttämättä ole huono asia. Suoran vaikutusvallan kasvu voi jopa houkutella uusia jäseniä. Kaikesta huolimatta järjestäytyminen ei ole nuorille palkansaajille itsestäänselvyys.
– Meidän kannalta on tärkeää viestittää siitä, mitä saamme aikaan ja myös siitä, millä keinon pyrimme edistämään palkansaajien asemaa.
Ammattiliitot joutuvat jatkuvasti tasapainottamaan toimintaansa niin, että se on jäsenten enemmistön silmissä hyväksyttävää: ei liian radikaalia, mutta ei myöskään liian sovittelevaa. Keskusliittojen toiminnalle Ilkka Kaukoranta löytää kolme peruspilaria: asiantuntemuksen, jatkuvan kehityksen ja vuoropuhelun.
– Poliittinen vaikuttaminen on pitkäjänteistä työtä. Tapaamme laajasti päättäjiä ja yritämme perustella, miksi meidän tavoitteemme ovat Suomen kannalta perusteltuja ja hyviä.